Lasten ja nuorten talvilomalla on tänä vuonna tarjolla muun muassa luisteluleiri, talvilomakerho TAKE ja kaksi ruotsinkielistä leiriä. Talvilomalla löytyy myös tekemistä ilman ilmoittautumista, kuten maksuton elokuvanäytös ja pelipäivä Kirjastotalo Fyyrissä, jäädisco tai nuorten kuntosalitunnit Fitness Masalassa. Talvilomatoiminnan järjestäjinä ovat Kirkkonummella toimivat yhdistykset ja järjestöt sekä Kirkkonummen kunnan vapaa-aikapalvelut.
Vapaa-aikapalvelut on koonnut lasten ja nuorten talvilomatoimintoja kunnan internetsivuille. Katso lasten ja nuorten talvilomatoiminnan tarjonta loma-aikojen sivuilta.
Kirkkonummen nuoriso- ja liikuntapalveluiden järjestämiä talvilomaleirejä löydät täältä.
Harrastuspaku kiertää jälleen ympäri kuntaa!
Talvilomalla tarjotaan myös maksutonta Harrastuspaku -toimintaa lapsille ja nuorille – tule mukaan innostaviin lasten ja nuorten ohjattuihin ulkopuuhiin! Luvassa on liikunnan iloa ja talvista hupia muun muassa lumifutiksen, -curlingin, minisuksien sekä suositun imukuppijousiammunnan parissa. Pysähdyspaikkoina toimivat esimerkiksi koulujen piha-alueet, asukaspuistot, liikuntapaikat ja torialueet, joissa on tilaa porukalla pelata ja touhuta. Toimintaa tarjotaan keskustassa, Veikkolassa, Masalassa sekä haja-asutusalueilla.
Harrastuspakun tarkan aikataulun löydätte lähempänä talvilomaa osoitteesta www.kirkkonummi.fi/harrastuspaku.
Lisätietoja talvilomatoimintojen koonnista:
Harrastuskoordinaattori