Valitse sivu

Vuorenmäen koulun ruokasali täyttyi kiinnostuneista kuulijoista ja aktiivisesta puheensorinasta, kun ensimmäistä kuntalaisiltaa vietettiin tiistaina 11.2. Veikkolassa. Illan avasi kunnanjohtaja Virpi Sailas, ja illan teemoina olivat Länsirata ja Eerikinkartanon kehittäminen. Länsirata-keskustelua pohjustamaan oli saapunut Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen.

”Kuntalaisilloissa käsittelemme kunkin alueen ajankohtaisia aiheita keskustellen ja osallistuen. Haluan kiittää kaikkia ensimmäiseen kuntalaisiltaan osallistuneita aktiivisesta keskustelusta. On erittäin tärkeää kuulla asukkaiden näkemyksiä alueen kehittämisestä”, toteaa kunnanjohtaja Virpi Sailas.

Länsirata-keskustelussa kuntalaisia puhutti muun muassa hankkeen rahoitus ja aikataulu

Länsirata on Helsingin ja Turun välille suunnitteilla oleva kaksiraiteinen junayhteys. Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen alusti keskustelua Länsiradasta ja hankkeen tämän hetkisestä tilanteesta.

Keskustelussa ja kysymyksissä nousi esille erityisesti hankkeen rahoitus ja aikataulu. Veikkolan asukkaita hanke jakaa, kun osa näkee Länsiradan mahdollisuutena, ja toiset ovat huolissaan muun muassa hankkeen vaikutuksista alueen luontoon.

Kuntalaisillassa keskusteltiin myös Eerikinkartanon tulevaisuudesta monikäyttöisenä tapahtumatilana

Veikkolan alueella sijaitseva Eerikinkartano on merkittävä osa alueen kulttuuriperintöä. Kartano, jonka historia ulottuu 1400-luvulle, tarjoaa ainutlaatuiset puitteet erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiselle. Kuntalaisillassa esiteltiin kartanon ajankohtaiset kuulumiset sekäpohdittiin Eerikinkartanon tulevaisuuden käyttötarkoitusta yhdessä alueen asukkaiden kanssa.  

Kuntalaisillan osallistujat pääsivät ideoimaan Eerikinkartanon tulevaa käyttötarkoitusta työpajoissa. Osallistujien ideoissa korostui erityisesti toiveet siitä, että Eerikinkartanon tiloja hyödynnettäisiin tulevaisuudessa niin, että ne palvelisivat mahdollisimman monia erilaisia toimijoita ja ryhmiä. Tiloihin toivottiin niin paikkoja nuorille, pop-up kahvilaa kuin näyttelytoimintaakin. Kuntalaisiltaan osallistuneet kokivat myös tärkeäksi, että Eerikinkartanon ajankohtaisista asioista kerrottaisiin alueen asukkaille aktiivisesti, ja että kartanoa esiteltäisiin esimerkiksi avoimien ovien muodossa.

Kuntalaisillat ovat mahdollisuus kysyä ja keskustella ajankohtaisista aiheista ja oman alueesi kehittämisestä

Järjestämme yhteensä neljä kuntalaisiltaa eri puolilla Kirkkonummea, ja seuraavan kerran kuntalaisiltaa vietetään tiistaina 18.3. Kantvikissa, jossa aiheena on alueen kehitys lähivuosina sekä asuntomessut. Tilaisuuksissa käsitellään kunkin alueen ajankohtaisia asioita keskustellen ja osallistuen. Keskusteluun osallistuvat lisäksi kunnan asiantuntijat ja eri alojen vaihtuvat vieraat.

Haluatko kysyä ennakkoon kuntalaisiltojen aiheista? Lähetä kysymyksesi sähköisellä lomakkeella:

Lähetä kysymyksesi ennakkoon tästä

Tervetuloa mukaan:

  • Kantvik 18.3. klo 17.30–20 
    Teemat: Alueen kehitys lähivuosina ja asuntomessut. 
    Paikka: Kantvikin koulu (Toppapolku 2). 
  • Masala 6.5. klo 17.30–20 
    Teemat: Microsoftin datakeskushanke ja kaavoitus. 
    Paikka: Kartanorannan koulu (Kartanonkuja 1). 
  • Kirkkonummen keskusta 28.8. klo 17.30–20 
    Teemat: Keskustan kehittäminen. 
    Paikka: Fyyri (Kirkkotori 1).