Valitse sivu

Kirkkonummen kunnallistekniikkapalvelut on kesällä 2022 tehnyt Sarvvikinportin alueen katusuunnitelmista hyväksymispäätöksen, josta on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen. Päätöksestä tehtiin 8 valitusta.

Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiaan 19.10.2023. Hallinto-oikeus jätti 7 valitusta käsittelemättä ja hylkäsi yhden valituksen. Hallinto-oikeus on käsitellyt päätöksessään kattavasti valitusoikeutta ja sitä, kenellä on oikeus valittaa päätöksistä. Tämän lisäksi oikeus on arvioinut kiinteistön sijaintia suhteessa katusuunnitelma-alueeseen. Hallinto-oikeus on tutkinut valitukset ja jättänyt edellä mainituin perustein 7/8 valitusta tutkimatta. 

Hallinto-oikeus toteaa, että heidän ratkaistavanaan on kysymys siitä, pohjautuuko katusuunnitelma riittävällä tavalla voimassa olevaan asemakaavaan sekä sopeutuuko se asemakaavan mukaiseen ympäristöön.

Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisella päätöksellä hyväksytty katusuunnitelma noudattaa voimassa olevaa asemakaavaja sopeutuu muutoinkin asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä. Tästä syystä 1/8 valituksesta hylätään.

Asiasta voi edelleen tehdä jatkovalituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lisätietoja päätöksestä saa laittamalla sähköpostia osoitteeseen katusuunnittelu@kirkkonummi.fi