


Koulupäivä, joka avartaa horisonttia – Veikkolan koulun yhdeksäsluokkalaiset tutustuivat kunnan toimintaan ja talouteen
Veikkolan koulun 9H luokkalaiset saivat tilaisuuden tutustua kotikuntansa hallintoon vieraillessaan lokakuisena aamupäivänä kunnantalolla tapaamassa kunnanjohtaja Virpi Sailasta. Keskustelu kattoi monia aiheita, kuten kunnan budjetin, suunnitteilla olevat...
Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuustovaalien 2023 tulokset
Kirkkonummen kunnassa järjestettiin vuoden 2023 nuorisovaltuustovaalit, jossa nuoret valitsivat kolmetoista (13) edustajaa nuorisovaltuustoon. Äänestyspaikkoina vaalipäivänä tiistaina 14.11.2023 toimivat yläkoulut sekä toisen asteen oppilaitokset. Lisäksi...
Masalan Nuorisoteatterin kevään ohjelmisto julki!
Kevään 2024 aikana Masalan Nuorisoteatterilla tullaan esittämään tarinoita tutuista saduista aina Shakespeareen asti. Helmikuun alussa ohjelmistossa nähdään Maija Laurin ohjaama klassikkosatu PINOKKIO.Tarina kiperistä valinnoista, joita sätkynuken tulee tehdä...
Keskustan urheilupuiston monitoimikenttä on otettu käyttöön
Syksyn aikana keskustan urheilupuiston tekonurmikentän pohjoispäädyssä käynnissä olleet rakennustyöt on saatu päätökseen. Alueelle on valmistunut uusi monitoimikenttä, joka on ollut jo viikonlopun ajan kaikkien kuntalaisten käytettävissä. Monitoimikentän kokonaisuus...
Miekkakala-uinnit uimahallilla 17.11.
Uimaseura Gladius Kirkkonummi ry ja Kirkkonummen kunnan nuoriso- ja liikuntapalvelut ovat yhteisvoimin järjestäneet alakouluikäisten uintikisoja vuodesta 2012 alkaen Kirkkonummen uimahallissa perinteisesti marraskuussa. Vuosina 2020–2022 kisoja ei järjestetty....
Tuu ja tee: Kummittelua! – Kummituksia, noitia ja ihmissusia Masalan kirjastossa 30.10.
Masalan kirjastossa ja nuorisotilalla on hauskaa tekemistä lapsille ja nuorille maanantaina 30.10. klo 15–19. Tuu ja tee: Kummittelua! -tapahtuman aikana voit esimerkiksi askarrella kummituksia, osallistua aavebingoon tai vierailla noidan huoneessa. Klo 15–17 voit...
Etsivän nuorisotyön syksyn kuulumiset
Kirkkonummella työskentelee tällä hetkellä etsivinä nuorisotyöntekijöinä Sanna ja Mona-Li. Ruotsinkielisestä etsivästä nuorisotyöstä vastaa SVEPS:in Sabina ja Ville. Etsivät nuorisotyöntekijät olivat viime viikolla kutsunnoissa Kirkkonummen Kunnantalolla, jossa oli...
Harrastuspakun syysloman aikataulu
Syyslomalla tarjotaan maksutonta Harrastuspakutoimintaa lapsille ja nuorille. Kunnan ainutlaatuinen ja innovatiivinen toiminta Harrastuspaku, tuo välineet sekä liikkumismahdollisuudet lasten ja nuorten lähelle. Toimintaa tarjotaan keskustassa, Veikkolassa, Masalassa...