Ajankohtaista
- Vaihtelevaa keliä, lämpöasteita ja pikkupakkasia vuorotellen, vettä ja mahdollisesti räntää tai lunta on tiedossa. Ajokeli muuttuu talvisen liukkaaksi.
- Aluetarkastuksia tehdään säännöllisesti ja kelin muutoksia seurataan. Kunnossapidon kalusto on valmiina talvitöihin hoitoluokitusten mukaisesti, katuja on jo hiekoitettu etukäteen.
- Viimeinen lumimyrsky tuli sulan maan aikaan, jolloin reunakivet ja viheralueet ovat olleet aurattaessa koetuksella ja ovat jossain kohti vaurioituneet. Aurausvauriot korjataan ensi kevään aikana.
- Rajusti vaihtelevat lämpötilat ja sateet lisäävät päällystevaurioiden syntymistä, korjaamme vauriot päällysteissä tarpeen mukaan.
- Lähisiirtokylttejä on jo asennettu talvikunnossapidon kannalta vaikeiksi tiedetyille kaduille, huomioithan kyltit, ajoneuvoja lähisiirretään tarvittaessa.
Kaivutyömaat ja talvikunnossapito
- Kaivutöitä suoritetaan yleisillä alueilla myös talviaikaan.
- Lumi- ja vesisateet voivat heikentää muuttuneiden liikennejärjestelyiden havaittavuutta ja lämpötilanvaihtelut kuluttavat muun muassa työmaa-alueilla olevia väliaikaisia päällysteitä.
- Työmaiden yleiskunnon valvontavastuu on työskentelevällä urakoitsijalla, jonka yhteystiedot löytyvät työalueella olevista työmaatauluista.
- Kunta valvoo yleisten alueiden kuntoa ja on havaituista puutteista yhteydessä urakoitsijoihin.
Säiden vaihdellessa katukaivot ja ojat saattavat tukkeutua
- Yleisten alueiden hulevesijärjestelmän ylläpitoon liittyvissä asioissa ole yhteydessä meihin.
- Tukkeentuneita kaivoja ja ojia avataan tarpeen mukaan.
- Kiinteistöjen osalta puhtaanapitovelvoite koskee kiinteistön omistajaa tai haltijaa.
Kunnossapitopalvelut toivottaa rauhaisaa itsenäisyyspäivää!
Palautetta kunnossapidosta, ota yhteyttä asiakaspalveluumme
Talvikunnossapidosta voi laittaa palautetta ja kysymyksiä sähköisen palautejärjestelmän kautta. Kaikki palautejärjestelmään tulleet viestit luetaan ja ohjataan asiantuntijoille toimenpiteitä varten.
Kunnossapidon asiakaspalvelu arkisin klo 8-16 välillä numerosta 040 8649 084
Lue lisää:
Talvikunnossapito – Kirkkonummi
Seuraa Kirkkonummen ajankohtaista auraus- ja hiekoitustilannetta täältä.