Valitse sivu

Kehä III:sella välillä Luoma-Länsiväylä tilastoitiin viime vuonna peräti 21 hirvieläinonnettomuutta. Kaiken kaikkiaan Suurriistavirka-avun (SRVA) tilastojen mukaan vuonna 2022 Kirkkonummella tapahtui 172 hirvieläinonnettomuutta. Eniten onnettomuuksia tapahtui viime vuosina yleistyneen valkohäntäpeuran kanssa. Hirvionnettomuuksia tilastoitiin 11 kappaletta. Parhaiten voit välttää hirvieläinkolarin hidastamalla vauhtia.

Kirkkonummella neljänneksi eniten hirvieläinonnettomuuksia Uudellamaalla

Riistakeskuksen Suurriistavirka-avun tilastojen mukaan Kirkkonummella tapahtui vuosina 2018–2022 yhteensä 1072 hirvieläinonnettomuutta eli keskimäärin vuosittain yli 200 onnettomuutta. Helsingin seudulla Nurmijärvellä tapahtui vuosina 2018–2022 enemmän hirvieläinonnettomuuksia (1103) kuin Kirkkonummella. Uudellamaalla näitä onnettomuuksia sattui tätä enemmän Lohjalla (1226) ja Raaseporissa (2167).

Kirkkonummi kuuluu määrällisesti suuren hirvieläinonnettomuusriskin alueeseen. Kirkkonummella tilastoituja onnettomuuksia sattuu enemmän kuin monissa pienemmissä maakunnissa yhteensä. Hirvieläimiin luetaan hirvien lisäksi kaikki peurat ja kauriit, jotka ovat osapuolena valtaosassa Kirkkonummen onnettomuuksista.

Oikea tilannenopeus voi pelastaa henkesi tai vakavalta henkilövahingolta

Hirvieläimet ovat aktiivisia erityisesti auringonlaskun ja -nousun aikaan. Hämärällä hirvieläimiä on myös vaikeampi havaita kuin valoisalla. Kiima-ajan ja ravinnon etsinnän lisäksi myös 1.9.2023 porrastetusti alkanut hirven metsästys ajaa hirviä liikkeelle. Varsinainen ajoon perustuva hirvenmetsästys alkaa 14.10.2023.

Hirvieläinonnettomuuksien seuraukset vaihtelevat materiaalivahingoista matkan keskeytymiseen. Pahimmillaan onnettomuudet johtavat kuolemaan tai vakaviin henkilövahinkoihin. Onnettomuudesta seuraa myös eläimen vammautuminen tai kuolema. Ajonopeudella on merkittävä vaikutus seurauksien vakavuuteen. Hirvieläinten kulkureiteillä eli varoitusmerkkien kohdalla kannattaa todella hiljentää! Tilanne tulee aina yllätyksenä autoilijalle.

Toimi oikein hirvieläinonnettomuudessa ja ilmoita aina hätäkeskukseen

Onnettomuustilanteessa varoita muuta liikennettä, pelasta ja anna ensiapua tarvittaessa sekä hälytä apua. Jokaisesta suurriistaeläinonnettomuudesta tulee aina ilmoittaa soittamalla hätänumeroon 112, vaikka onnettomuudessa ei sattuisi henkilövahinkoja. Merkitse näkyvällä merkillä onnettomuuspaikka. Ilmoituksen saanut poliisi on yhteydessä Suurriistavirka-apuun, joka käy paikan päällä tarkistamassa eläimen tilanteen.

Katso linkistä, kuinka toimia suurriistaonnettomuudessa oikein:

https://riista.fi/riistatalous/riistavahingot-ja-konfliktit/toiminta-riistaonnettomuuden-sattuessa/

Liikenneturvan vinkit hirvieläinonnettomuuden välttämiseksi:

·         Vähennä nopeutta hirvivaara-alueella tai jos näet metsästäjiä tien läheisyydessä.
·         Käytä mahdollisimman paljon kaukovaloja hämärällä ja pimeässä.
·         Tarkkaile tien vierustoja, erityisesti paikoissa, joissa puita tai pensaikkoa kasvaa tien lähellä.
·         Jos eläin juoksee tielle, yritä väistää takaa.

Soita aina hätänumeroon 112, jos ajat kolarin hirvieläimen, suurpedon tai villisian kanssa!

Lisätietoja hirvieläinonnettomuuksista ja miten pienentää omalla ajokäyttäytymisellään riskiä:

·         https://mobilityanalytics.ramboll.com/onn/hirvielain/
·         https://riista.fi/riistatalous/riistavahingot-ja-konfliktit/suurriistavirka-apu/
·         https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/elainkolarit/#20d3d2cc
·         https://www.traficom.fi/fi/ajankohtaista/hirvikolaririski-suurimmillaan-syksylla-vinkkeja-onnettomuusriskin-pienentamiseen
·         https://www.taloustaito.fi/vapaalla/hirvikolarit-ovat-vaarallisimpia-elainkolareita–alhaisempi-ajonopeus-voi-saastaa-hengen/#f705f407

Kirkkonummen liikenneturvallisuustyöryhmä toivottaa turvallisia matkoja syys- ja talvihämärällä liikkumiseen!

Kestävästi liikkuen -tunnus