Valitse sivu
kirkkonummi

Kirkkonummiseikkailu – Kakarsberget

Valitsemme vasemman puoleisen polun.

Kuulemme kohinaa ja solinaa. Vesi tekee vaahtokylpyä. Puut ovat uimassa.

Edessämme on itsestään rikki menneitä puita ja jättimäisiä kiviä. Tikkaat eivät ole mukana. Pitää löytää toinen keino.

   
Kalliossa on iso kolo. Tutkimme sitä taskulampulla. Näyttää syvältä. Kolosta voi tulla karhu tai kettu tai susi tai kissa tai koira tai valtava hirviö. Mutta meille on kerrottu, että hirviöitä ei ole olemassa.

Kalliot näyttävät isoilta norsuilta. Ihminen on ihan pieni täällä. 

Kakarsberget on tosiseikkailijan kohde! Pysäköintialueen päästä metsän reunalta lähtee selkeä polku, joka jakautuu hyvin nopeasti kahdeksi poluksi. Molempia polkuja pitkin pääsee kuulemaan purokosken kohinaa sekä silmäilemään upeita kallioseinämiä. Pienemmille seikkailijoille alapolku on parempi reitti.

Korkeat kalliot alkavat aivan purokosken varrelta ja purokoskea voi seurata niin pitkälle kuin seikkailijan mielenkiinto ja voimat riittävät, sillä korkeiden kallioiden ryppäitä on edessä useita. Kakarsbergetin pääkohde on suurin luola, jonka luokse löytää polkua seuraamalla ja karttaa apuna käyttäen. 

Luolien ja purokosken lisäksi kallion päällä sijaitseva metsä on oivallinen retkikohde ja soveltuu myös hyvin perheen pienimmille. Kallion päältä on hienot näkymät ja purokosken kohinan kuulee monessakin kohdassa.   
 
 
Pysäköinti: Forsgårdintie 32, 02510 Kirkkonummi (sijainti kartalla).   
  
Reitti: Reittiä ei ole merkattu. 

  • Yläpolku (oikealle) johtaa metsässä mutkitellen kallioiden päälle. Hetkittäin puissa saattaa näkyä kiipeilijöiden jättämiä valkoisia magnesiumjälkiä. Hetkittäin joutuu tekemään valintoja, lähteäkö polkua oikealle vai vasemmalle. Suunnistamisen tukena voi käyttää karttapaikan karttaa. Matkaa kallion päältä luolille on noin 1,6 km. Kallion päällä laskeutumisen merkkinä on kaksi kivikasaa. Rinne on jyrkkä.  
  • Alapolku (vasemmalle) johtaa hyvinkin nopeasti Kakarpurolle. Maasto on juurakkoista ja hetkittäin kumpuilevaa. Polku kulkee aivan puron varrella ja korkeat kallioseinämät kohoavat vähän väliä polun toisella puolella. Kosteina vuoden aikoina puro saattaa tulvia ja polulta pitää poiketa ylärinteeseen.

Esteettömyys: Kohde ei ole esteetön  
  
Julkisen liikenteen saavutettavuus: Lähin pysäkki on kahden kilometrin päässä parkkipaikasta. Pysäkki on Kauhalantien pysäkki (Ki1420/Ki1421)  

Leikki

Kim-leikki:  
Yksi leikkijöistä etsii kiven tai polun päälle 3-8 luontokappaletta. Asiat voivat olla samanlaisia tai erilaisia. Leikkijät saavat katsella luontokappaleita muutaman kymmenen sekunnin ajan, jonka jälkeen leikkijät lähtevät etsimään samanlaisia luontokappaleita. Leikkijät kokoavat itselleen samat luontokappaleet ja samassa järjestyksessä ilman, että he palaavat katsomaan mallia. Muistatko, mitä luontokappaleita oli ja missä järjestyksessä ne olivat?

Vinkki: Toisessa versiossa leikkijä katsoo luontokappaleita muutaman kymmenen sekunnin ajan, ja sitten kääntyy selin. Sillä välin toinen leikkijä ottaa yhden luontokappaleen pois ja sanoo ”valmis”. Muistaako leikkijä, mikä luontokappale on otettu pois?