Suomenkielinen peruskoulu, vuosiluokat 1-9. Masalan alue.
Sepän koulu ja Nissnikun koulu yhdistyivät virallisesti Nissnikun yhtenäiskouluksi 1.8.2012.
Nissnikun koulu sijaitsee Kirkkonummella, Masalassa. Koulussa on noin 570 oppilasta. Nissnikun koulussa luokat 1-6 ja valmistava opetus toimivat uusissa väistötiloissa ja luokat 7-9 yläkoulun rakennuksessa. Yläkoulun puolella on oppilaita noin 370 ja alakoulun puolella noin 185. Opetuksesta huolehtii noin 60 opettajaa ja noin kymmenen koulunkäyninohjaajaa.
Koulun arvopohjan mukaan Nissnikun koulun oppilas kokee oppimisen iloa ja kasvaa vastuulliseksi yhteisön jäseneksi. Oppilas kasvaa kokonaisvaltaisesti kantamaan vastuuta omasta työstään, kunnioittamaan itseään ja toisia sekä ympäristöä. Oppilas saa valmiuksia elinikäiseen oppimiseen ja häntä tuetaan suhtautumaan tulevaisuuteensa toiveikkaasti.