Valitse sivu

Kirkkonummen kunnan alueella tapahtui vuosina 2018—2022 yhteensä 355 poliisin raportoimaa liikenneonnettomuutta, joista 140 johti loukkaantumiseen ja kuusi kuolemaan. Kirkkonummen liikenteessä loukkaantuu keskimäärin 35 henkilöä vuodessa ja poliisin tietoon tulleita liikenneonnettomuuksia tapahtuu vuosittain keskimäärin 71. Omaisuusvahinko-onnettomuuksia (ei henkilövahinkoja) on tapahtunut vuosien 2018—2022 aikana keskimäärin 42 vuodessa.

Kuolemaan johtaneet onnettomuudet keskittyvät kantatielle 51 Kirkkonummen keskustan länsipuolelle

Liikenneonnettomuuksista tapahtui 275 kpl (78%) Väyläviraston ylläpitämällä tieverkolla. Kuudesta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta viisi tapahtui Väyläviraston ylläpitämällä maantieverkolla ja yksi kunnan katuverkolla. Maantieverkon kuolemaan johtaneista onnettomuuksista neljä tapahtui Länsiväylällä, kantatiellä 51 Kirkkonummen keskustan ja Siuntion rajan välisellä osuudella.

Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien määrät ovat vaihdelleet. Vuonna 2018 henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtui 31, kun taas vuonna 2020 niitä tapahtui 27. Viime vuonna määrä oli 30. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui vuosittain. Vuotena 2020 kuolleita oli 2 ja muina vuosina 1.

Yleisin onnettomuus on tieltä suistuminen tai muu yksittäisonnettomuus

Kirkkonummella tapahtuneissa onnettomuuksissa yleisin onnettomuustyyppi oli yksittäisonnettomuus sekä kaikissa onnettomuuksissa (35 %) että henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa (30 %). Vuosina 2018-2022 yksittäisonnettomuuksia oli 44. Yleensä ne ovat tieltä suistumisia, joissa ei ole ollut osapuolina muita ajoneuvoja. Muita yleisiä onnettomuustyyppejä henkilövahinko-onnettomuuksissa olivat polkupyörä-, kohtaamis- ja jalankulkijaonnettomuudet. Vuosina 2018—2022 Kirkkonummella tapahtui yhteensä 15 henkilövahinkoon johtanutta jalankulkijaonnettomuutta ja 17 polkupyöräonnettomuutta ja. Etenkin polkupyöräilijöiden osalta onnettomuustilaston peittävyys on kuitenkin heikko, sillä onnettomuudet tulevat vain harvoin poliisin tietoon.

Kohtaamisonnettomuus on kohtalokkain

Kohtaamisonnettomuudet ovat kaikkein kohtalokkaimpia, sillä niitä tapahtui 15, joista 3 johti kuolemaan. Mopedionnettomuuksia sattui 13. Kääntymisonnettomuuksia tapahtui 10 samoin kuin peräänajoja. Risteämis-, peura-, ohitus-, hirvi ja muissa onnettomuuksissa määrät jäivät alle 10 kussakin onnettomuusluokassa.

Omalla liikennekäyttäytymisellä on suurin vaikutus liikenneturvallisuuteen

Kunnan poikkihallinnollinen liikenneturvallisuustyöryhmä työskentelee turvallisemman liikenneympäristön aikaansaamiseksi. Liikenneturvallisuustyöryhmä seuraa Kirkkonummen liikenneonnettomuuksien kehitystä vuosittain ja edistää aktiivisesti turvallista ja kestävää liikkumista kunnassa. Turvallisen liikenneympäristön aikaansaaminen on kuitenkin kaikkien vastuulla. Kiinnittämällä huomiota mm. sopivaan tilannenopeuteen ja muihin tielläliikkujiin sekä varaamalla riittävästi aikaa liikenteeseen voimme edistää turvallista liikkumista Kirkkonummella.

Varaa aikaa matkoihin. Kesäreissuun ennakoiden. www.liikenneturva.fi

Vuosien 2018-2022 päivitetyt onnettomuustilastot on julkaistu Kirkkonummen kunnan liikenneturvallisuussivuilla: https://www.kirkkonummi.fi/liikenneturvallisuus

Liikenneturvallisuustyöryhmä toivottaa turvallista matkaa kaikille. Liikutaan turvallisesti ja vastuullisesti tänäkin kesänä!