Valitse sivu

Ennusteen mukaan kevyttä lunta tupruttelee koko viikon ja viikonloppua kohden sää lämpenee.

Kun lunta sataa, hoidetaan ensin tärkeimmät pääkadut ja niiden yhteydessä olevat kevyen liikenteen väylät. Kun pääväylät on aurattu ja lumisade hiipunut, alkaa lumen auraus myös asuntokaduilla.

Alla olevasta linkistä pääset lukemaan lisää talvihoitotöiden kunnossapitoluokituksista.

Kirkkonummen kunnan katujen kunnossapitoluokitus – talvihoitotyöt (pdf), hyväksytty yhdyskuntatekniikan lautakunnassa 29.10.2019.

Poikkeuksellisissa keliolosuhteissa, kuten pitkään jatkuvassa tai sakeassa lumisateessa, laatuvaatimusten alittuminen on kuitenkin mahdollista. Talvikunnossapito tekee parhaansa, että kadut ovat hoidettu ja turvallisia kuntalaisia varten.

Vasta lumisateen loputtua, kun kadut on saatu aurattua aloitetaan liukkaudentorjunta.

Talvikunnossapidon töitä tehdään sään mukaan, kelien vaihtelut tuovat omat haasteensa. Polannetta poistetaan tarpeen mukaan ja liukkauden torjuntaa tehdään hoitoluokitusten mukaisesti ja alueittain. Kunnossapitopalvelut tekee alueiden tarkistuksia säännöllisesti.

Liukkauteen kannattaa varautua asianmukaisin jalkinein ja varata matkoihin aikaa. Keliin sopivat jalkineet tai liukuesteet vähentävät liukastumisriskiä huomattavasti.

Ajellaan hiljentämällä kaasujalkaa ja nautitaan ihanista talvisista maisemista ja joulunodotuksesta.

OTA YHTEYTTÄ

Talvikunnossapidosta voi laittaa palautetta ja kysymyksiä  sähköisen palautejärjestelmän  kautta. Kaikki palautejärjestelmään tulleet viestit luetaan ja ohjataan asiantuntijoille toimenpiteitä varten.

Kunnossapidon asiakaspalvelu arkisin klo 8-16 välillä numerosta 040 8649 084

Lisätiedot kunnossapito@kirkkonummi.fi