Valitse sivu

Ruotsinkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontui torstaina 13.6. ja päätti opetussuunnitelman muutoksista koskien peruskoulun valinnaisaineita. Lisäksi lautakunta käsitteli 1.8.2024 voimaan astuvia tuntijakoon liittyviä selvennyksiä sekä vuoden 2024 ensimmäistä osavuosikatsausta.

Kokouksessaan ruotsinkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti opetussuunnitelman muutoksista koskien peruskoulun valinnaisaineita. Lisäksi lautakunta merkitsi tiedokseen aiemmin pyydetyn selvennyksen 1.8. voimaan astuvan tuntijaon osalta.
Lautakunta tutustui myös talousarvion toteumaan vuoden 2024 ensimmäisen osavuosikatsauksen valossa. Nyt kaikki sivistyspalvelujen lautakunnat ovat omalta osaltaan käsitelleet osavuosikatsauksen.

Tarkemmat tiedot löytyvät kokousasiakirjoista.

Uusi opetuspäällikkö on aloittanut työnsä

Kokouksessa lautakunnan jäsenet pääsivät myös tutustumaan uuteen opetuspäällikköön Ulrika Willför-Nymaniin, joka astui virkaan kesäkuun alussa. Willför-Nyman kertoo, että hän on saanut uusilta Kirkkonummen kunnan kollegoiltaan erittäin hyvän vastaanoton.
”Työ kunnan opetuksen puolesta ja sen parissa jatkuu hyvässä hengessä ja suurella panoksella”, hän jatkaa.

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita olivat muiden muassa:

  • Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusarvon tarkistus 1.8.2024 alkaen
  • Ruotsinkielisen opetuksen 4.–6. luokan valinnaisaineet tavoitekuvauksineen
  • Ruotsinkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunnan ylimääräinen kokous
  • Sivistysjohtajan ajankohtaisten asioiden esittely

Lisätietoja:

Lautakunnan puheenjohtaja Linda Basilier, puh. 050 322 1790 
Esittelijä, sivistysjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 040 528 4959

Kokousasiakirjat

Ruotsinkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta