Valitse sivu

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta kokoontui tiistaina 31.10. ja päätti muun muassa Gesterbyn rakenteilla olevan koulukeskuksen nimikilpailun järjestämisestä ja työryhmän perustamisesta nimikilpailun toteuttamista varten. Lautakunta päätti myös kulttuuri- ja nuorisopalvelujen avustuksista. Lisäksi lautakunta päätti varhaiskasvatuksen sekä esi-, perus- ja lukio-opetuksen työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle 2024-2025 – koulu alkaa kesäloman jälkeen torstaina 8.8.2024.

Mikä nimeksi Gesterbyn uudelle koulukeskukselle?

Uusi Gesterbyn koulukeskus (GWP) valmistuu käyttöönotettavaksi aikataulun mukaan vuoden 2026 alkupuolella. Koulukeskukseen tulee sijoittumaan Gesterbyn koulun 1.-6. luokat, kielikylvyn 1.-9. luokat ja kielikylvyn esiopetus, Winellska skolanin 1.-9. luokat ja esiopetus sekä Papinmäen koulu. Palveluntuottajana toimii YIT Suomi Oy ja hanke toteutetaan elinkaarimallilla.

Hankkeen toteutus on aikataulussaan – syksyllä 2023 toteutetaan runkotyöt, ja vuodenvaihteen jälkeen alkavat julkisivutyöt sekä irtokalustesuunnittelu. Myös opastesuunnittelu käynnistetään alkuvuodesta 2024 yhdessä käyttäjien kanssa. Opastesuunnittelua varten tulee koulukeskuksen nimi olla päätettynä syyskuun 2024 loppuun mennessä. Rakennuksessa toimivien koulujen nimet tulevat myös opasteisiin.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti perustaa uuden koulukeskuksen nimeämistä varten työryhmän, joka järjestää nimestä ideakilpailun sekä valitsee ne kolme ehdotusta, joista lautakunta päättää kilpailun voittajan. Työryhmällä on oikeus muokata kilpailun nimiehdotuksia. Koulujen oppilaat pääsevät äänestämään kärkiehdokkaista omat suosikkinsa.

Työryhmään kutsutaan edustajat kaikista kolmesta sivistyksen lautakunnasta sekä jokaisesta koulukeskuksen kolmesta koulusta. Lisäksi ryhmään kutsutaan nuorisovaltuuston edustaja.

Kulttuuri- ja nuorisopalvelujen avustukset

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta myönsi kokouksessaan Kulttuuripalvelujen kohdeavustusta seuraaville rekisteröityneille yhdistyksille: Integro ry, Kirkkonummen kamarikuoro ry, Kirkkonummen kirkkomusiikin tuki ry, Kirkkonummen oopperayhdistys ry, Lappböle Hornkapell rf, Veikkolan Kartanoteatteri ry, Veikkolan Viihdelaulajat ry ja Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry.

Avustusten jako painottui lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan siten, että pääasiassa lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille osoitettiin noin 65 % haetusta, muulle paikalliselle kulttuuritoiminnalle noin 26 % haetusta ja sivistystoiminnalle noin 15 % haetusta summasta.

Nuorisopalvelujen kohdeavustus myönnettiin Kyrkslätt Scouter r.f.:lle.

Muita kokouksessa käsiteltyjä aiheita olivat

  • Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2023 lisämäärärahaesitys
  • Varhaiskasvatuksen, esi- perus- ja lukio-opetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024-2025
  • Sivistysjohtajan ajankohtaiset asiat

Lisätietoja:

Lautakunnan puheenjohtaja Kari Virtanen, puh. 040 570 7873
Esittelijä, sivistysjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 040 528 4959

Kokousasiakirjat
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta