Valitse sivu

Vuoden suurin paikallinen yrittäjätapahtuma Business Forum Kirkkonummi keräsi torstaina 24.10. suuren määrän kiinnostuneita kunnantalolle ja tarjosi huippuluokan puheenvuoroja muun muassa tekoälystä, verkostojen merkityksestä sekä ajankohtaisista talousasioista. Lisäksi kuulimme Delipap Oy:n yritystarinan.

Vuosittainen tapahtuma toi jälleen yrittäjät ja asiantuntijat saman katon alle keskustelemaan ajankohtaisista teemoista ja tarjosi raikasta näkökulmaa yritystoimintaan sekä mahdollisuuden verkostoitumiseen. Tämän vuoden teemana oli ”Älyä bisnekseen” ja tapahtumassa puhutti paitsi tekoälyn monet mahdollisuudet mutta myös älykkäät kohtaamiset. Maksuttoman tilaisuuden järjesti Kirkkonummen Yrittäjät yhdessä Kirkkonummen kunnan kanssa.

Kirkkonummen kunnanjohtaja Virpi Sailas avasi tilaisuuden yhdessä Kirkkonummen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Janne Laitisen kanssa. Sailas korosti puheenvuorossaan Kirkkonummen älyä, elinvoimaa ja mahdollisuuksia.

”Lunastamalla yhdessä tehty elinvoimalupaus tuomme tämän vuoden Business Forumin teeman mukaisesti ”Älyä kuntaan”. Näin voimme myöhemmin katsoa ylpeänä taaksepäin ja todeta, että olemme päässeet tavoitteisiimme”, totesi kunnanjohtaja Sailas.

Laitinen puolestaan kannusti yleisöä ottamaan tapahtumasta kaiken irti verkostoitumalla ja iloitsi yrittäjämyönteisestä sekä elinvoimaan panostavasta ilmapiiristä, joka Kirkkonummella vallitsee.

”On ollut hienoa johtaa Kirkkonummen Yrittäjiä tänä aikana”, iloitsi Laitinen.

Pääpuhuja Antti Merilehto tarjosi yrittäjille ideoita tekoälykavereiden hyödyntämiseen

Teeman mukaisesti tilaisuudessa puhutti erityisesti tekoälyn valjastaminen yritysten palvelukseen. Tekoäly onkin yksi isoimpia ilmiöitä nykypäivän liiketoiminnassa ja sen merkitys tulee lähivuosina vain kasvamaan.

Business Forum Kirkkonummen tämän vuoden pääpuhuja Antti Merilehto on tehnyt mittavan työuran tekoälyn parissa sekä kirjoittanut kirjan ”Tekoäly – matkaopas johtajalle”. Vuoden puhujaksikin valittu Merilehto toi puheenvuorossaan innostavasti ja ymmärrettävästi esille tekoälyn monet mahdollisuudet ja hyödyt yritystoiminnalle. Samalla hän tarjosi konkreettisia esimerkkejä siihen, miten tekoälyä voidaan hyödyntää ja mistä toisaalta lähteä liikkeelle, jos teema ei ole vielä tuttu. Hänen mukaansa ensimmäinen askel tekoälyn hyödyntämisessä onkin ymmärtää, mihin kaikkeen sitä voi käyttää. ”Tekoäly ei tiedä kuka olet tai missä olet töissä, vain kirjoittamallasi kehotteella on merkitystä. Tekoäly on kuin oma assistentti sillä erotuksella, että se sisältää kaiken internetin sisällön” kertoo Merilehto.

Puheenvuorossaan Merilehto avasi tekoälyn logiikkaa ja rohkaisi yleisöä ottamaan työkalun oman yritystoiminnan tueksi askel kerrallaan. Hänen mukaansa tekoäly mahdollistaakin parhaimmillaan uusia ja innovatiivisia työn tekemisen tapoja ja vapauttaa aikaa arvoa tuottaviin tehtäviin.

”Perusymmärrys tekoälyn, kuten ChatGPT:n toimintalogiikasta ja tiedon todenperäisyydestä riittää. Kuten medialukutaito, myös tekoälyä voi oppia”, vinkkaa Merilehto. Hän muistuttaa myös, että on täysin luonnollista, että tekoäly herättää tunteita ja saattaa jopa pelottaakin.

”Tekoäly ei vie työtäsi, se vain muuttaa sitä”, tiivistää Merilehto.

Verkostoissa on voimaa: Kimmo Kääriä avasi puheenvuorossaan älykkäiden kohtaamisten ja yhteyksien merkitystä yritystoiminnalle

Tapahtumassa puhutti myös älykkäät kohtaamiset ja laadukkaiden verkostojen merkitys yritystoiminnassa.

Työelämävaikuttaja ja -kehittäjä, yrittäjä ja tietokirjailija Kimmo Kääriä avasi omassa puheenvuorossaan oivaltavasti muun muassa sitä, miten edistää laadukkaampien verkostojen muodostumista. Kääriän mukaan verkostojen voimaa ei tule väheksyä, sillä aidot yhteydet vähentävät myös yksinäisyyden kokemusta. Hän haastoikin kuulijoita pohtimaan sitä, mitä kohtaamisissa voisi kehittää ja millä keinoilla.

”Viritä, kuule, tutki, jäsennä ja sulje. Emme pysähdy ihmisinä tarpeeksi, kun kohtaamme toisiamme, emmekä ole läsnä keskusteluissa. Varsinkin etäaika on tehnyt sen, että olemme jatkuvasti virittyneitä ja menemme palaverista toiseen ilman taukoja, ohittaen toinen toisemme”, sanoi Kääriä.

Kääriä otti puheessaan myös kantaa tekoälyyn. Hänen mukaansa tekoälyn kehittymisen suurin uhka on se, että se tekee ihmisistä entistä yksinäisempiä ja yhteyden laatu jatkaa näin heikkenemistään. Hän kannustikin valjastamaan tekoälyn tekemisen tueksi unohtamatta kuitenkaan inhimillisiä vahvuuksia.

”Valjastetaan tekoäly siihen, että se auttaa meitä kehittymään ihmisinä. Ei niin, että se korvaa meidät”, summasi Kääriä.

Ohjelmassa kuulimme myös ajankohtaisista talousasioista Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkoselta sekä mikroyritysten rahoitusmahdollisuuksista Finnveran aluepäällikkö Anne Laakkoselta. Lisäksi toimitusjohtaja Sanna Karhu kertoi Delipap Oy:n perheyrityksen tarinan. Tapahtumana Business Forum Kirkkonummi ylitti jälleen odotukset, ja tarjosi yrittäjille ja organisaatioiden edustajille inspiroivia ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja sekä mahdollisuuden verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia.

Business Forum Kirkkonummen 2024 tunnelmia