Lapsenoikeusperustainen koulu on yhteisö, jossa lapsen oikeuksia opitaan, opetetaan, edistetään, kunnioitetaan ja suojellaan
Lapsenoikeusperustaisuudella tarkoitetaan sitä, että lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteet (osallisuus, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, lapsen oikeus kehitykseen) ja kouluun liittyvät artiklat toteutuvat koulun kaikessa toiminnassa: hallinnossa, opetuksessa ja oppimisessa, vuorovaikutussuhteissa ja yhdessä tekemisessä.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2016) edellyttävät lapsen oikeuksien huomioimista sekä oppisisällöissä että koulun kaikessa toiminnassa. Myös lasten osallisuuden edistäminen on opetussuunnitelman keskeinen periaate. Lasten osallisuudella tarkoitetaan koulussa esimerkiksi sitä, että lapset otetaan mukaan koulun toiminnan suunnitteluun ja heidän näkemyksensä huomioidaan koulun toimintaa kehitettäessä.
Kirkkonummi edelläkävijänä
Kirkkonummen kahdessa koulussa, Masalan ja Vuorenmäen kouluissa toteutettiin lapsenoikeusperustaisuuden jalkauttaminen koulupilottina vuosina 2017-2019. Tavoitteena oli jalkauttaa uusia opetussuunnitelman perusteita kehittämällä koulun lapsenoikeusperustaisuutta, kokeilla lapsenoikeusperustaisia työkaluja, esimerkiksi lapsen oikeuksiin perustuvia luokkasopimuksia ja UNICEFin tuottamia lapsenoikeusmateriaaleja. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on koulumaailma, jossa kaikki toiminta edistää lapsen oikeuksien toteutumista.
Taustalla tässä työssä oli UNICEFin Rights Respecting School -malli, jota muokattiin Suomen oloihin. Kehittämisen kohteina oli kummassakin koulussa tiedot, taidot ja asenteet lapsen oikeuksista sekä kiusaamisen ja syrjinnän estäminen sekä oppilaiden keskinäinen kunnioitus ja ilmapiiri. Koulut laativat pilotin aikana Lapsenoikeusperustainen koulu -toimintasuunnitelmat.
Pilottivaiheen jälkeen koulut ovat jatkaneet kehittämistä itsenäisesti. Kirkkonummen suomenkielisissä opetuspalveluissa onkin tarkoitus laajentaa Lapsenoikeusperustainen koulu -ohjelmaa kaikkiin perusopetuksen kouluihin: ensin Suomen UNICEFin erityisasiantuntija perehdyttää koulujen rehtorit ohjelmaan, jonka jälkeen pilottikoulujen rehtorit ja opettajat mentoroivat ja kouluttavat muiden koulujen rehtoreita ja henkilökuntaa ohjelman käyttöönottoon. Toiminta jatkuu edelleen.