Valitse sivu

Kirkkonummen kunta valmistelee LUMO-ohjelmaa eli luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaa. Ohjelmaan sisällytettävistä tavoitteista ja toimenpiteistä on nyt valmistunut luonnos, joka on julkisesti nähtävillä to 26.9. – ke 30.10.2024.

Mikä LUMO-ohjelma?

LUMO-ohjelmalla turvataan ja vahvistetaan Kirkkonummen kunnan luonnon monimuotoisuutta ja vetovoimaisuutta sekä edistetään luonnon ja kuntalaisten hyvinvointia. LUMO-ohjelmaan tullaan sisällyttämään sekä tavoitteet että niiden saavuttamista edistävät toimenpiteet. Tavoitteiden ja toimenpiteiden keskiössä ovat kunnan omistamat alueet. Ohjelman toimenpiteet aikataulutetaan vuosille 2025–2030.

Luonnoksen taustalla asiantuntijatyö ja työpajat

Ramboll Finland Oy on tukenut Kirkkonummen kuntaa LUMO-ohjelmaan sisällytettävien tavoitteiden ja toimenpiteiden laatimisessa. Tavoitteita ja toimenpiteitä on työstetty keväällä työpajoissa, joihin on osallistunut kuntalaisia ja kunnan henkilöstöä. Nähtävillä oleva luonnos on koottu työpajojen tulosten ja asiantuntijantyön pohjalta.

Kirkkonummi edelläkävijänä

Luonnokseen on kirjattu viisi tavoitetta: luontotiedon tuottaminen ja jakaminen kattavasti; aktiiviset toimet luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi kunnan omistamilla alueilla; ekologisten verkostojen säilymisen turvaaminen; kunnan toimintamallien kehittäminen huomioimaan paremmin luonnon monimuotoisuuden sekä kunnan toimiminen yhdessä asukkaiden, yhdistysten ja yritysten kanssa luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi.

Sidosryhmäpalautteessa nousi esille Kirkkonummen kunnalta odotettu edelläkävijyys.

“Yleisesti palautteessa toivottiin, että Kirkkonummi toimii aktiivisena suunnannäyttäjänä luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ja vahvistamisessa, kertoo Kirkkonummen kunnan ympäristösuunnittelija Merja Puromies.

Puromies kertoo, että palautteessa nousi esille myös näkemys luonnon monimuotoisuuden suojelusta Kirkkonummen kunnan valttina. Kirkkonummen kunnan omistamilla alueilla on vielä jäljellä varsin paljon arvokasta luontoa.  

“Se nähdään selkeänä vetovoimatekijänä.”

LUMO-ohjelman laadinnan eteneminen

LUMO-ohjelma valmistellaan nyt nähtävillä olevan luonnoksen palautteen pohjalta. Tavoitteiden ja toimenpiteiden lisäksi LUMO-ohjelmaan sisältyy muun muassa kuvausta Kirkkonummen luonnosta.

Tavoitteena on käsitellä LUMO-ohjelma rakennus- ja ympäristölautakunnassa tämän vuoden aikana, jonka jälkeen se menee kunnanhallitukseen ja sieltä kunnanvaltuuston päätettäväksi.

Luonnos LUMO-ohjelman tavoitteiksi ja toimenpiteiksi nähtävillä 30.10. asti

Luonnos on nähtävillä kunnan verkkosivuilla sekä kunnan toimipisteessä (Ervastintien 2) sekä Kirkkonummen keskustan, Masalan ja Veikkolan kirjastoissa. Mielipiteet tulee toimittaa paperisina osoitteeseen Kirkkonummen kunta, kirjaamo, PL 20, 02401 Kirkkonummi tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@kirkkonummi.fi.

Lisätiedot:

Katso luonnos Kirkkonummen kunnan LUMO-ohjelman tavoitteiksi ja toimenpiteiksi täältä

Merja Puromies, ympäristösuunnittelija – Kirkkonummen kunta, 0400 772194, merja.puromies@kirkkonummi.fi