Kolabackenin katu-urakassa aloitetaan vesihuollon rakentaminen Kartanonkujalta kohti Masalaa viikolla 49.
Vesihuollon rakentaminen aloitetaan Kartanontien ja Sundetin Puistotien risteysalueelta kohti Kehä 3:sta, ja talven edetessä edelleen kohti Masalaa. Kartanontien molempiin päihin kaivetaan vesihuollon liitoskaivannot. Kevyen liikenteen kulku Masalan suuntaan tulee estymään ajoittain turvallisuussyistä. Vesihuollon rakentaminen toteutetaan suuntaporaamalla liikennehäiriöiden minimoimiseksi.
Työ aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä, pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä. Kulku Kartanonrannan koululle turvataan koko työn ajan.
Kolabackenin hanke sijaitsee Kirkkonummen itäosassa, Sundsbergin alueella ja käsittää Sundsbergintien uudistamisen, vesihuollon runkolinjan rakentamisen Masalaan, sekä yritystonteille johtavat uudet kadut Energiarinteen, Energiatien, Energiakujan, Sundsbergin yritystien sekä uudet kevyen liikenteen väylät ja virkistysalueet alueen ympäristössä. Urakan toteuttaa Louhintahiekka Oy ja työ sisältää maan stabilointia, louhintaa, katurakenteiden parantamista ja rakentamista sekä kunnallistekniikan rakentamista ja saneeraamista.
Koko hanke valmistuu 30.9.2025 mennessä.
Urakoitsijan yhteyshenkilöt:
Iivari Kanto
Louhintahiekka Oy
puh. 044 901 0292
iivari.kanto@louhintahiekka.fi
Jani Nyman
Louhintahiekka Oy
puh. 050 414 1510