Vakuutusyhtiö LähiTapiola on lahjoittanut syksyllä 2024 liikenneturvallisuuskampanjan yhteydessä Välkky-suojatievaroittimia kolmelle paikkakunnalle, joista yksi on Kirkkonummi.
Kirkkonummelle on syksyn 2024 aikana asennettu kolme uutta Välkky-suojatievaroittimien kohdetta. Lahjoituksen vastaanottava paikkakunta on saanut itse valita sijoituskohteet sen mukaan, missä Välkylle on suurin tarve.
Kirkkonummella varoittimet on sijoitettu Upinniementien, Sundetin Puistotien ja Sokeritehtaantien suojateille muun muassa koulujen läheisyyteen, missä niiden katsotaan olevan liikenneturvallisuuden kannalta erityisen tarpeellisia.
Liikenneturvan tekemän tutkimuksen mukaan vuosittain jalankulkijoille tapahtuukin Suomen liikenteessä satoja loukkaantumisia, joista puolet suojateillä.
”Hienoa, että voimme Välkkyjen avulla yhdessä LähiTapiolan ja kunnan kanssa osaltamme parantaa koulujen ja päiväkotien läheisyydessä olevien suojateiden turvallisuutta. Upinniementien ja Bron risteyksen Välkyt ovat jo nyt osoittaneet, että autot hidastavat vauhtiaan ja pysähtyvät niiden vilkkuessa. Liikenneturvallisuuden parantaminen on kaikkien meidän, niin autoilijoiden kuin lasten ja vanhempien yhteinen tärkeä asia”, korostaa Kirkkonummen kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi.
Sundetin Puistotielle ja Sokeritehtaantielle koulujen läheisyyteen asennettu välkyt
Aiemmin syksyllä Välkyt asennettiin Upinniementien ylitykseen Naissaarentien kohdalle. Nyt lahjoitetut Välkky-suojatievaroittimet on asennettu Sundetin Puistotielle (Kartanonranta) ja Sokeritehtaantielle (Kantvik) koulujen läheisyyteen.
“Tämä valikoitui kohteeksemme, sillä Sokeritehtaantiellä Sokeripolun kohdalla tapahtuu paljon ylityksiä ja vieressä on Kantvikin koulu. Välkyt korvataan myöhemmin liikennevaloilla Sokeritehtaantien saneerauksen yhteydessä ja välkyt siirretään tällöin uuteen kohteeseen, kertoo liikennesuunnittelija Marko Suni Kirkkonummen kunnasta.
Sunin mukaan myös Sundetin Puistotiellä Kartanonkujan kohdalle monet koululaiset ylittävät vilkkaan Sundetin Puistotien ja välkyillä halutaan kiinnittää huomiota suojatietä ylittäviin jalankulkijoihin.
Nopeusrajoitusten ja suojatiesääntöjen noudattaminen on ehdottoman tärkeää
Kirkkonummen kunta muistuttaa myös autoilijoita suojatiesääntöjen kunnioittamisesta ja nopeusrajoituksen noudattamisesta.
”Ajamalla nopeusrajoituksen mukaisesti autoilijalle jää enemmän havainnointi- ja reagointiaikaa. Autoilijan tulee aina antaa tietä suojatietä ylittäville jalankulkijoille tai sitä aikoville. Myös pyöräilijälle tulee antaa tietä tilanteissa, joissa autoilija on väistämisvelvollinen väistämissääntöjen mukaisesti”, Marko Suni kertoo.
Kotimainen innovaatio tuo turvaa suojateillä ympäri vuorokauden
Välkky on suomalainen liikenneturvallisuusinnovaatio, joka tunnistaa jalankulkijat ja pyöräilijät sekä varoittaa autoilijoita vilkuttamalla valoaan ympäri vuorokauden. Innovaatio palkittiin Vuoden Liikenneteko -palkinnolla vuonna 2021, ja sitä valmistaa suomalainen InnoTrafik Oy.
LähiTapiola lahjoittaa Välkky-suojatievaroittimia kunnille liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Kirkkonummen lisäksi varoittimia on asennettu Porvooseen ja Järvenpäähän.
Lisätietoja:
Marko Suni, liikennesuunnittelija, Kirkkonummen kunta, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Christoffer Wickholm, markkinointipäällikkö, LähiTapiola, etunimi.sukunimi@lahitapiola.fi
Jouni Hänninen, myynti ja tuotekehitys, InnoTrafik Oy, etunimi-sukunimi@innotrafik.com