Valitse sivu

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta kokoontui torstaina 28.9. ja päätti omalta osaltaan Nissniku-talon hankesuunnitelmasta, sivistyksen ja vapaa-ajan palvelujen palveluverkkoselvityksestä sekä talousarvioesityksestä vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2025-2026. Lautakunta ehdotti talousarvioon lisämäärärahana 30.000 euroa nuorisopalveluiden avustuksiin nuorten ohjatun iltatoiminnan mahdollistamiseksi.

Lisäksi lautakunta vastasi kokouksessaan peruskouluissa tarjottavaan maksuttomaan aamupalatarjoiluun liittyvään valtuustoaloitteeseen ja päätti maksuttoman aamupalatarjoilun kokeilusta kouluissa tulevan kevätlukukauden aikana.

Nissniku-talon hankesuunnitelman hyväksyminen

Nissniku-talon hankesuunnitelman hyväksymisessä on kyse Nissnikun yhtenäiskoulun päivitetyn hankesuunnitelman hyväksymisestä niin, että hankkeessa toteutetaan tilat myös kirjasto- ja nuorisopalveluille. Samalla oppilasmäärä mitoitetaan uusimpien väestöennusteiden mukaisesti.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi omalta osaltaan Nissniku-talon hankesuunnitelman ja esitti edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hankesuunnitelman hyväksymistä. Lautakunta esitti myös esityksen mukaisesti kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hankkeen investointikustannuksiksi 36 850 000 euroa.

Kirkkonummen sivistyksen ja vapaa-ajan palveluiden palveluverkkoselvitys

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti merkitä palveluverkkoselvityksen tiedoksi. Lautakunta esitti myös kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että selvityksen yhteenveto-osassa esitetyt suositukset ja toimenpiteet vuosille 2024-2028 hyväksytään jatkovalmistelun pohjaksi ja otetaan huomioon talousarvioehdotuksen ja taloussuunnitelmaehdotuksen laadinnassa.

Lautakunta totesi myös esityksen mukaisesti, että jokaisen yksittäisen hankkeen osalta investointipäätökset sekä toiminnallisiin muutoksiin liittyvät päätökset tehdään erikseen noudattaen Kirkkonummen talonrakennuksen hankeohjetta. Lopuksi lautakunta evästi, että jatkovalmistelussa vaikutusten ennakkoarviointi ja vuorovaikutus osallisten kanssa toteutetaan palveluverkon kehittämisen yhteydessä.

Lisäksi lautakunta evästi, jatkovalmistelua pykälän kohtaan 2 siten, että: 1) Laajakallion koulun lakkauttamista tai muuttamista varhaiskasvatusyksiköksi ei toteuteta, vaan alueen varhaiskasvatuksen tarpeisiin haetaan vaihtoehtoinen ratkaisu. 2) Sjökullan koulu ja päiväkoti jatkavat nykyisissä tiloissa. Perusteluna tälle on odotettavissa oleva alueen lapsimäärän kasvu Eerikinkartanon ja Kylmälän asemakaavan valmistuttua.

Voit tutustua palveluverkkoselvitykseen tästä.

Maksuttoman aamupalatarjoilun kokeilu peruskouluihin – vastaus valtuustoaloitteeseen

Valtuustoaloitteessa 1/2021 esitettiin, että kunta tarjoaa jatkossa perusopetuksen oppilaille maksuttoman aamupalan kouluissa. Aloitteen mukaan toimella pystytään tasaamaan oppilaiden välisiä sosioekonomisia eroja sekä rauhoittamaan koulupäiviä. Aloitteessa esitettiin myös, että maksuttoman aamupalan tarjoamisen vaikutuksia oppilaiden jaksamiseen ja hyvinvointiin seurataan. Valtuustoaloitteen allekirjoittivat valtuutetut Irja Bergholm, Johanna Fleming, Outi Saloranta-Eriksson, Sanni Jäppinen ja varavaltuutettu Nina Bogatenko.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta vastasi kokouksessaan valtuustoaloitteeseen 1/2021.

Lautakunta päätti, että maksutonta aamupalatarjontaa kokeillaan kouluissa yhden lukukauden ajan tammikuusta 2024 -toukokuun 2024 loppuun, että aamupalan kustannukset tulee huomioida talousarviossa ja että kokeilun jälkeen aamupalatarjonta ja sen mahdollinen jatko arvioidaan erikseen.

Muita kokouksessa käsiteltyjä aiheita olivat:

  • Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
  • Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan vuoden 2023 osavuosikatsaus
  • Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2024 ja taloussuunnittelu vuosille 2025-2026
  • Sivistysjohtajan ajankohtaiset asiat

Lisätietoja

Lautakunnan puheenjohtaja Kari Virtanen, puh. 040 570 7873
Esittelijä, sivistysjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 040 528 4959

Kokousasiakirjat
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta