Valitse sivu

Kirkkonummen ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopistot aloittivat sinfoniaorkesteriyhteistyön jo vuonna 2017 ja kapellimestarina toimii Tuomas Törmi. Nyt orkesteri on lähdössä kauan odotetulle konserttimatkalle Hongkongiin. Orkesterissa soittaa opinnoissaan pitkällä olevia oppilaita. Sinfoniaorkesterissa soittaminen ja konserttikiertueet kuuluvatkin olennaisena osana taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opintoihin ja yhteistyössä organisoitu orkesteritoiminta takaa riittävän suuren soittajapohjan vaativaan ohjelmistoon.

Orkesterit ovat saaneet hongkongilaisilta oppilaitoksilta, Chinese University of Hongkong ja Ying wa College, kutsun tulla konsertoimaan.

Ying wa College on vieraillut Suomessa 100 henkilön orkesterin ja kuoron kanssa vuonna 2011. Ying wa Collegen Suomen vierailun aikana syntyi heidän kapellimestarinsa ja musiikkiosaston johtajan kanssa idea vastavierailusta. Konserttikiertue oli alun perin suunniteltu toteutettavaksi lokakuussa 2020.

Konserttikiertue on ainutkertainen mahdollisuus nuorille muusikoille

Konserttikiertue on ainutkertainen mahdollisuus nuorille soittaa yhdessä suomalaista ja kiinalaista musiikkia sekä tutustua eri kulttuureiden tapaan opettaa musiikkia. Kiertueen aikana orkesterilaiset esiintyvät myös pienemmillä kokoonpanoilla, mm. Hongkongin Suomen pääkonsulaatissa ja kiertueeseen sisältyy oppilaitosvierailuja.

Suomalainen musiikkikasvatusjärjestelmä on maailmanlaajuisesti tunnettu ja arvostettu. Erityisesti konserttimatkat ja kiertueet kehittävät nuorten muusikoiden osaamista sekä tuovat näkyvyyttä korkeatasoiselle suomalaiselle musiikkikasvatukselle. Konserttikiertueella soitettava ohjelmisto yksin ja yhdessä kiinalaisten orkestereiden kanssa koostuu tuoreesta 2000-luvun musiikista sekä J. Sibeliuksen tuotannosta. Kiertueen konsertit soitetaan yhdessä yliopistotason musiikinopiskelijoiden kanssa.

Nuoret ovat itse keränneet varoja kiertueeseen konsertoimalla useita kymmeniä kertoja Lohjalla ja Kirkkonummella. Lisäksi konserttikiertuetta tukevat Tiina ja Antti Herlinin Säätiö, Kirkkonummen Säästöpankkisäätiö sekä Iconicchain.

Tervetuloa matkallelähtökonserttiin!

Sunnuntaina 8.10. klo 15.00 Kirkonkylän koulukeskus D-sali, Asematie 8, Kirkkonummi, kannatuslippu/ohjelma ovelta
Tiistaina 10.10. klo 19.00 Laurentius-sali, Lohja, lippu/ohjelma ovelta

Konserttikiertue: 13.-22.10.2023

Lisätietoa orkesterista ja konserttikiertueesta sekä kuvia

Lisätietoja myös rehtori Satu Ylönen 040 831 2742 tai apulaisrehtori Titta Kalaja 040 834 8648.