Valitse sivu
Vapautus vesi- ja/tai viemäriverkostoon liittymisestä

Vapautus vesi- ja/tai viemäriverkostoon liittymisestä

Kunnan ympäristöviranomainen voi tietyin perustein myöntää rakennettavalle kiinteistölle vapautuksen liittymisestä vesi- tai viemäriverkkoon. Kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti liittyä kunnan tai kuntayhtymän...
Maa-ainesten ottolupa

Maa-ainesten ottolupa

Maa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. Maa-aineslaki säätelee maa-ainesten ottoa. Ottajan on muun muassa varmistettava, että maa-ainesten otto ei turmele maisemaa eikä aiheuta...
Ympäristölupa

Ympäristölupa

Ympäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. Toimintaan on saatava lupa, jos siitä saattaa aiheutua esimerkiksi maa-alueen, ojan, lähteen, noron tai muun vesistön pilaantumista....

Yleisten alueiden tai muiden kunnan omistamien alueiden käyttö

Kunta vuokraa tori-, katu- ja puistoalueita myyntialueiksi, tapahtumien järjestäjille sekä katutilan sulkemiseksi.Lupia annetaan esimerkiksi seuraaviin tarkoituksiin: siirtolavan säilytys, talopaketin toimitus, henkilönostin, alueen rajaus lumenpudotusta...

Torit

Kirkkonummella on kaksi toria joihin voi varata toripaikan joko ennakkoon tai maksamalla paikan päällä.Toriasioista vastaa kunnossapitopäällikkö. Hänelle osoitetaan torinkäyttöä koskevat anomukset eri tapahtumien...

Pysäköintipalvelut

Pysäköinti on maksutonta kunnan alueella.Muutamilla keskeisillä paikoilla keskustassa on käytettävä pysäköintikiekkoa.

Tilapäiset liikennejärjestelyt

Työmaan tai tapahtuman tms. aiheuttamista tilapäisistä liikennejärjestelyistä on laadittava liikennesuunnitelma. Suunnitelmassa otetaan erityisesti huomioon liikenneturvallisuus ja vaikutukset erityisesti jalankulkuun, pyöräilyyn ja...

Katuvalaistus

Kunnan katuvalaistus turvaa liikkumisen myös pimeään aikaan.Pimeänä olevat katuvalot korjataan alueittain kaksi kertaa vuodessa. Sähköiskuvaaratilanteissa voit ilmoittaa vian yleiseen hätänumeroon. Älä ilmoita yleiseen...

Puistot

Kirkkonummen kunta tarjoaa hoidettuja puistoja virkistyskäyttöön.Puistot ja muut yleiset alueet ovat olennainen osa viihtyisää taajamaa. Puistoissa voit nauttia ulkoilmasta ja vehreistä maisemista. Kunnan puistoja voidaan...
Kunnanhallituksen järjestöavustukset

Kunnanhallituksen järjestöavustukset

Avustusten haku alkaa 9.4.2024 klo 12 ja päättyy 26.4.2024 klo 15. Kunnanhallituksen avustusmäärärahasta myönnetään avustusta ensisijaisesti kylä- ja asukasyhdistyksille ja toissijaisesti muille Kirkkonummella toimiville harrastus- yms. yhdistyksille, jotka eivät saa...