Valitse sivu

Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontui tiistaina 10.10. ja päätti suomenkielisen perusopetuksen tuntijaosta 1.8.2024 alkaen. Lisäksi suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 1.1.2024 voimaan astuvista perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevista periaatteista.

Perusopetuksen tuntijako 1.8.2024 alkaen

Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti omalta osaltaan perusopetuksen tuntijaosta 1.8.2024 alkaen. Edeltävällä viikolla järjestetyssä iltakoulussa molemmat kunnan kasvatus- ja koulutuslautakunnat olivat perehtyneet asiaan tarkemmin.

Vuoden 2023 talousarvioneuvotteluissa sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen opetuksen tavoitteisiin päätettiin lisätä sitovien tavoitteiden luominen koulujen oppilaskohtaisten kustannusten yhdenvertaistamiseksi. Kirkkonummen paikallisten perusopetuksen opetussuunnitelmien tarkastelun myötä oli ilmennyt myös tarve tehdä tuntijakoihin joitakin korjauksia ja varmistaa, että valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukainen valinnaisuus voidaan toteuttaa kaikissa kouluissa tarkoituksenmukaisella tavalla. Samassa yhteydessä oli mahdollista lisätä tuntijakoon 1.8.2024 alkaen valtioneuvoston asetusmuutoksen edellyttämä yksi B1-kielen vuosiviikkotunti seitsemännelle vuosiluokalle.

Hallitusohjelma 20.6.2023 sisältää kirjauksen oppimisen perustaitojen vahvistamisesta alakouluun suunnattavilla lisätunneilla. Nämä 1.8.2025 voimaan tulevat muutokset on nyt otettu huomioon Kirkkonummen suomenkielisen opetuksen tuntijaossa siten, että äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen on käytettävissä kolme tuntijaon lisätuntia jo syyslukukauden 2024-2025 alusta lukien.

Yksityiskohtaisemmat tiedot muutoksista perusopetuksen tuntijakoon löytyvät kokousasiakirjoista.

Lautakunta päätti muutoksista perusopetuksen tuntijakoon esityksen mukaisesti.

Muita kokouksessa käsiteltyjä aiheita olivat

  • Porkkalan lukion opetussuunnitelman 2021 päivitys
  • Perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevat periaatteet 1.1.2024 alkaen
  • Liikuntalinjalle valitsemisen periaatteet ja opetuksen toteuttaminen Kirkkonummen perusopetuksen yhtenäiskouluissa 1.1.2024 alkaen
  • Kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoperiaatteet 1.1.2024 alkaen
  • LUMA-luokan oppilaaksiottoperiaatteet 1.1.2024 alkaen
  • Painotetun musiikin opetuksen oppilaaksiottoperiaatteet 1.1.2024 alkaen
  • Virtuaaliluokan oppilaaksioton periaatteet 1.1.2024 alkaen
  • Suomenkielisen perusopetuksen oppilastilastot 20.9.2023
  • Sivistysjohtajan ajankohtaiskatsaus

Lisätietoja:
Lautakunnan puheenjohtaja Tuovi Ronkainen, puh. 044 245 2277
Esittelijä, sivistysjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 040 528 4959

Kokousasiakirjat
Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta