Valitse sivu

Business Forum Kirkkonummi kokosi kunnantalolle suuren määrän yrittäjiä, yritystoiminnasta kiinnostuneita, yrityspalvelujen tuottajia sekä asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista yrittäjyyteen liittyvistä asioista ja tarjosi samalla mahdollisuuden verkostoitumiseen ja uuden oppimiseen.

Tapahtumassa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja mm. ajankohtaisista talousteemoista, yrittäjien eläkelaista sekä suomalaisesta yrittäjyydestä ja menestystarinoista. Maksuttoman tilaisuuden järjesti Kirkkonummen Yrittäjät yhdessä Kirkkonummen kunnan kanssa.

Kirkkonummen kunnanjohtaja Virpi Sailas toivotti osallistujat lämpimästi tervetulleiksi Kirkkonummen kunnan puolesta. Hän korosti puheenvuorossaan kunnan elinvoima- ja kilpailukykytekijöitä sekä osallistamisen merkitystä päätöksenteossa.

– Kunta on isojen muutosten edessä. Sote-uudistus tehtiin vuoden vaihteessa ja nyt ollaan valmistelemassa TE25-uudistusta. Juuri nyt onkin oikea aika kiinnittää huomiota kunnan elinvoiman edistämiseen. Myös kasvu itsessään on elinvoimatekijä. Kun kunnassa syntyy kasvua, poikii se myös lisää hyvää alueelle, Sailas kertoo.

Puheenvuorossaan hän puhui myös Kirkkonummen kuntastrategian osallistavasta uudistustyöstä. Työn tavoitteena on selkeä, tiivis ja täsmällinen kuntastrategia, joka ohjaa kunnan toimintaa ja päätöksentekoa tulevina vuosina.

– Haastamme eri sidosryhmiä uudistamistyöhön. Tarkoituksena on kirkastaa mikä on kunnallemme tärkeintä, jotta olemme elinvoimainen ja hyvä paikka asua ja yrittää myös tulevaisuudessa, kertoo Sailas.

Bisnesantropologi-kirjailija, yrittäjä André Noël Chaker kannusti yrityksiä olemaan rohkeasti erilaisia ja avoimia uudelle sekä korosti yhteistyön merkitystä yritystoiminnassa.

– Yhdessä olemme fiksumpia ja voimme haastaa toisiamme paremmiksi yrittäjiksi! Tulevaisuudessa yrittäminen tarkoittaa sitä, että teemme yhdessä. Ei vain oman yritystoimintamme, vaan työntekijöidemme ja koko yhteiskunnan takia, sanoo Chaker.

Tapahtumana Business Forum Kirkkonummi osoitti jälleen, että mahdollisuuksille, joissa yrittäjät ja eri organisaatioiden edustajat pääsevät verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia, on tilausta.

– Business Forum Kirkkonummi 2023 on erinomainen esimerkki siitä, mitä saadaan aikaiseksi, kun tehdään yhdessä. Ilmapiiri kunnassa on muuttunut huomattavan yrittäjämyönteiseksi, mikä on näkynyt myös erilaisten elinvoimatutkimusten tuloksissa, joissa Kirkkonummi on poikkeuksetta kärkipäässä. Viimeisimpänä Hopeinen Yrittäjälippu, jonka myönsi Uudenmaan Yrittäjät. Yrittäjäyhdistyksessä haluamme olla tulevaisuudessakin mukana ja keskiössä tukemassa elinvoimaisen Kirkkonummen kehittämistä, summaa Kirkkonummen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Janne Laitinen.