Valitse sivu

Kirkkonummen kunta on solminut yhteistyösopimuksen Suomen Yrityskummit ry:n kanssa. Yhteistyösopimuksella Kirkkonummen kunta sitoutuu tukemaan Yrityskummien toimintaa, jotka ovat sopimuksen myötä tiiviimmin mukana mm. Kirkkonummen kunnan yritystapahtumissa ja erilaisissa projekteissa. Yrityskummit toimivat osana Kirkkonummen kunnan kumppaniverkostoa ja tukevat paikallista elinkeinoelämää asiantuntijoina ja neuvonantajina. 

– Kirkkonummen kunta on antanut elinvoimalupauksen, jossa olemme sitoutuneet edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä ja vahvistamaan elinvoimaisuuttamme. Yrityskummit auttavat Kirkkonummella paikallisia yrityksiä menestymään, sanoo kunnanjohtaja Virpi Sailas.

Yrityskummit ovat kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja liike-elämän asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen henkilöverkosto. Yrityskummit tarjoavat osaamistaan ja kokemustaan maksuttomasti Suomessa toimivien yrittäjävetoisten mikro- ja pienyritysten liiketoiminnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. Yrittäjillä on mahdollisuus saada Yrityskummeilta apua ja tukea esimerkiksi erilaisten mahdollisuuksien hahmottamiseen, kehitystavoitteiden asettamiseen sekä siihen, miten asetettuihin tavoitteisiin päästään. 

Lue lisää: https://www.yrityskummit.fi/