Valitse sivu

Presidentinvaalin varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Vaalipäivän äänestys toimitetaan Kirkkonummen kunnan äänestysalueilla klo 9.00-20.00. Varsinaisena vaalipäivänä voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka mainitaan äänioikeutetulle lähetetyssä äänioikeusilmoituksessa.

– Presidentinvaalissa äänioikeutettuja ovat Suomen kansalaiset, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta viimeistään 28.1.2024. Presidenttiehdokkaat ovat ehdolla koko maassa, joten voit äänestää ketä ehdokasta tahansa. Presidentinvaalissa äänestetään siitä, kuka hoitaa presidentin tehtäviä seuraavat kuusi vuotta. Kannustan jokaista käyttämään äänioikeuttaan äänestämällä joko ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä sekä mahdollisessa toisessa vaalissa, mikäli kukaan ehdokas ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä. Demokratian toteutumiseksi on tärkeää, että äänestysaktiivisuus on korkealla tasolla myös meillä Kirkkonummella, sanoo keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Päivi Parviainen.

Äänestysalueiden äänestyspaikat 28.1.2024 ovat:

1. Lapinkylä, Sjökulla skola

2. Veikkola, Veikkolan koulu                   

3. Masala, Masalan kirjasto                    

4. Gesterby, Papinmäen koulu                

5. Kirkonkylä, Kirjastotalo Fyyri              

6. Tolsa, Laajakallion koulu

7. Kantvik, Kantvikin koulu

8. Sundsberg, Kartanonrannan koulu

Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys tapahtuu 31.1.-6.2. ja vaalipäivä on 11.2.2024. Äänestyspaikat toisessa äänestyksessä ovat samat kuin ensimmäisessä.

Lisätietoja sekä äänestyspaikkojen osoitteet ja aukioloajat löytyvät kunnan verkkosivuilta osoitteesta www.kirkkonummi.fi/vaalit

Luettelo ehdokkaista https://tulospalvelu.vaalit.fi/TPV-2024_1/fi/ehd_listat_kokomaa.html

Tietoa presidentinvaalista eri kielillä https://vaalit.fi/tietoa-presidentinvaalista-eri-kielilla